Urpilainen on valmis lopettamaan ay-liikkeen tuen

Politiikka

Share
PDFTulostaSähköposti
jutta_urpilainen_sdp_2_9122008SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ehdottaa harkittavaksi koko puoluerahoituksen hoitamista valtiollisella puoluetuella, kertovat Itä-Savo ja Länsi-Savo.

Vaalitukien antamisen voisi hänen mielestään kieltää yritysten, yhdistysten ja ay-liikkeen lisäksi myös yksityisiltä henkilöiltä jäsenmaksuja lukuunottamatta.

Ennen Urpilaista vaalitukikeskustelussa on jo ehdotettu kiellettäväksi kaikkea muuta paitsi ei yksityishenkilöiden antamaa rahoitusta.

- Yksityishenkilöiden antaman tuen salliminen tarkoittaisi, että esimerkiksi vihreät ja kokoomus voisivat jatkossakin saada rahoitusta "kummisediltään", Urpilainen sanoo.

Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoi radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että ay-liikkeen vaalitukia ei pitäisi kieltää, jotta työväenpuolueitten rahoitusperusta ei romuttuisi.

Urpilaisen mielestä Vanhasen huoli on turha, koska ay-tuki on vain pieni osa SDP:n budjetista.

– SDP:n budjetti on kymmenen miljoonaa euroa, josta ay-liikkeen osuus on noin 400 000 euroa, Urpilainen sanoi maanantain lehdissä.

Kommentteja 0
Lisää uusi
+/-
  Kommentoi
Nimi:
Sähköposti:
 
Otsikko:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.