Kaikkonen ohjasi Nuorisosäätiön rahaa itselleen ja Vanhaselle
Kirjoittanut SM 19.09.2009 13:28
Viimeksi päivitetty 20.09.2009 17:11
![]() Lehtikuva/Matti Kainulainen Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) ohjasi itselleen vaalirahoitusta johtamansa Nuorisosäätiön kautta. Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama säätiö tuki myös pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) presidentinvaalikampanjaa, kertoo Helsingin Sanomat ja STT. Rahojen kanavoinnin hoitivat keskustataustaiset Nuorisosäätiö ja samaan säätiöön kuuluva Nuorisoasuntojen Isännöinti Oy. Säätiö on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen järjestö, jonka tehtävänä on tarjota nuorille edullisia vuokra-asuntoja. Kaikkonen kertoi STT:lle, että tapana on ollut tukea säätiön hallinnossa olevia ehdokkaita. Kaikkonen toimii itse säätiön hallituksen puheenjohtajana. Kaikkosen mukaan kunnallisvaaleissa hän sai alle tuhat euroa, eduskunta- ja eurovaaleissa hieman enemmän. Kaikki tuet jäivät alle sen rajan, minkä ylittävät lahjoitukset on eriteltävä ehdokkaiden vaalirahailmoituksissa. "En näe tässä dramatiikkaa" Kaikkonen vähätteli Helsingin Sanomille pääministeri Vanhaselle presidentinvaaleissa 2006 maksetun tukisumman suuruutta: - En näe tässä dramatiikkaa, hän sanoi. Säätiön toimitusjohtaja Seppo Pyykkönen mukaan säätiö tarvitsi Vanhasen kampanjalta ostamiaan kirjoja liikelahjoiksi ja tauluja vuokratalojen kerhohuoneita piristämään. Pyykkönen myös myöntää, että valtion rahaa on ohjattu säätiön kautta Vanhasen presidentinvaalikampanjaan. Pyykkönen väitti, että tuissa ei ole mitään moitittavaa, koska kyseessä olivat hankinnat, joita säätiö olisi muutenkin tehnyt.
 |
||










