Verkkouutiset

Hallituksen budjetissa 10,7 miljardin euron alijäämä

Lisämenoja selitetään koronavirusepidemiaan liittyvillä kuluilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Isoissa asioissa on saatu ratkaisuja, pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi Säätytalolla tiistaina.

Hallituksen budjettiriihi jatkui tänään hallituspuolueiden puheenjohtajaviisikon ja valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) kesken. Huomenna neuvotteluja käydään koko hallituksen voimin.

Kuten jo maanantaina annettiin vihiä, on budjetin alijäämästä tulossa iso. Marinin ja valtiovarainministeri Vanhasen mukaan puhutaan 10,7 miljardista eurosta. Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa alijäämä oli seitsemän miljardia euroa. Kovaa lukua selitetään erityisesti koronavirukseen liittyvillä menoilla. Alkuperäisessä ehdotuksessa ei myöskään ollut mukana kuntien taloustilannetta tai Veikkauksen edunsaajajärjestöjen rahoituspulmia.

Matti Vanhasen mukaan budjettiin kirjataan jo etukäteen koronavirusepidemiaan välittömästi liittyvät menot. Pelkästään testaukseen on laskettu valtiovarainministerin mukaan lähes puolitoista miljardia euroa.

– Nyt kirjataan näkyville kaikki se, mikä osataan ennakoida, eikä jätetä niitä ensi vuoden lisäbudjetteihin, Vanhanen selvitti.

”Ratkaisuhalukkuutta”

Tiistain kiistakapulana oli mediatietojen mukaan erityisesti keskustan ja vihreiden välejä hiertänyt turve ja energianverotus. Neuvotteluja on käyty myös esimerkiksi työttömien ”aktiivimalli kakkoseksikin” tituleeratusta yksilöllisen työnhaun mallista.

Pääministerin mukaan pöydällä on ollut niin kuntien taloustilannetta, järjestöjen rahoitusta kuin energiaverotustakin koskevia asioita. Hän antoi kuitenkin ymmärtää, että niistä on päästy sopuun.

Vaikeiksi tiedetyistä ilmastokysymyksistä Sanna Marin totesi neuvottelijoiden olleen ratkaisunhaluisia. Yksityiskohtiin pääministeri ei kuitenkaan halunnut mennä.

– Tietenkin puolueet ovat tuoneet omat näkökulmansa esille ja on ollut erilaisia näkemyksiä eri kokonaisuuksista. Tämä energiaverotus on ollut yksi, mutta ei suinkaan ainoa.

Marin nosti esiin myös työllisyystoimet ja talouden ”ison kuvan”.

– Me olemme vaikeassa ajassa edelleen ja ensi vuoden budjettia valmistellaan myös erityisen poikkeuksellisessa ja vaikeassa ajassa. Kyllä tämä kokonaisuus on ollut iso ja hankala, mutta ratkaisuhalukkuutta on ollut ja nyt olemme myös ratkaisuja saaneet aikaiseksi ja mielestäni se on kaikkein tärkeintä, että tulosta myös tulee.

Sanna Marin kertoi, että 30[nbsp]000 uutta työllistä tuovista toimista on niin ikään saatu sopu aikaan. Yksityiskohtia kerrotaan julki vasta huomenna.

Sopu energiasta

Keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kertoi, että energian verotuksesta saatiin sopu aikaiseksi. Hänen mukaansa hallitusohjelma toimi ratkaisun pohjana, mutta myös teollisuuden kilpailukyky otettiin huomioon. Ohjelmassa sovittiin 100 miljoonan euron veronkiristyksistä lämmityspolttoaineisiin.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo yhtyi Saarikon puheisiin. Hän muun muassa kuvaili puolueiden kantojen ”lähentyneen toinen toisiaan”.

Tietoa ratkaisun sisällöstä ei kumpikaan ministeri vielä antanut.

Vielä iltapäivällä vihreiden ja keskustan uutisoitiin olleen asiasta tukkanuottasilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)