Verkkouutiset

Mahdollisuus parempaan hallitukseen

BLOGI

Alberto Claramunt
Alberto Claramunt
Alberto Claramunt oli Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja 17.9.2021 saakka.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kun YLE:n ennuste oli lävähtänyt ruutuun kokoomuksen vaalivalvojaisissa ravintola Maxinessa Helsingissä, Ben Zyskowicz tokaisi: hallitusneuvotteluista en sano mitään.

Lause kuvaa vaalivoittaja Juha Sipilän vaativaa jatkotehtävää. Keskusta sai kannatusmittauksiin nähden selvästi heikomman vaalituloksen, mikä samalla vaikeuttaa toimivan hallituksen muodostamista.

Kaikki on kuitenkin suhteellista. Kolmella suurella puolueella saa eduskuntaan selvähkön enemmistön. Sipilä joutuu nyt miettimään, noudattaako hän keskustan kentän toivetta ja pystyttää peruspunamullan, vai meneekö edelle päätöksentekokyky, jonka takaisi perusporvarihallitus. Voi nimittäin olla, että SDP:n vaalitulos tekee puolueesta yhtä kimurantin kumppanin kuin se oli sixpack- ja sinipunahallituksissa.

Sipilän pahin uhka olisi, että hallituksesta tulisi päättämätön. Sipilä on perännyt johtajuutta, ja se vaatii nimenomaan päätöksiä. Teoriassa on mahdollista muodostaa myös neljän suuren hallitus, mutta demokratian toimivuuden kannalta pohja olisi turhankin leveä. Toisaalta Sipilä ei sulkenut tätä vaihtoehtoa poiskaan ennen vaaleja.

Kokoomuksen tulos ylitti odotukset. Tulos kertoo siitä, kuinka paljon imagotappioita, hallituksen heiveröisyyttä ja median kritiikkiä voi paikata, kun tekee jalkatyötä. Erityisesti median välittämän kuvan ja ihmisten todellisen ajattelun välillä on eroa. Gallup-kyselyissä on myös helppo protestoida, mutta puolueen vaihtaminen vaalikopissa on paljon korkeamman kynnyksen takana.

Puheenjohtaja Alexander Stubb näytti jälleen kerran, että vaalit ovat häntä varten. Vaikka puolue yksiselitteisesti hävisi, talouden tilaan ja hallituksen loppukompasteluun nähden kokoomus menestyi kohtuullisen hyvin. Jos Stubb johtaa kokoomuksen vielä hallitukseen, spekulaatiot hänen asemastaan jäätyvät.

Perussuomalaiset teki kokoomuksen tavoin loppua kohden nousevan kampanjan. PS:n ilta alkoi vaisusti mutta juhliin se päättyy. Ei pidä vähätellä tosiasiaa, että puolue vakiinnutti tällä erää paikkansa suurten joukossa. Timo Soini esiintyi vaalien alla tyylikkäästi: käytti ulkoasiainvaliokunnassa saatua pääomaa hyväksi ja vitsaili vähemmän.

Soini on nostanut puolueensa tyhjästä, ja mies saanee himoitsemansa ministerinpostin. Keskustan on vaikea jättää perussuomalaisia oppositioon, koska sieltä se painaisi nimenomaan keskustaa, joka joutuu tekemään hallituksessa vaikeita päätöksiä.

Entäpä demarit? Juuri tällä hetkellä puolueesta ei saa selkeää kuvaa. Antti Rinne avustajineen päätti, että hallituksessa pitää haastaa kokoomusta. Väriä on näytettävä ja kokoomuksen kanssa taisteltava. Mutta kuitenkin tästä profiilinnostosta jäi kankea ja loppua kohden Rinteen johdolla jopa tympeä kuva. Näin se ainakin televisioruutuun välittyi.

SDP elää murrosta. Eero Heinäluoma luovutti puheenjohtajan paikkansa, kun puolueen kannatus oli samaa luokkaa kuin keskustan nyt. Jutta Urpilainen hävisi niukasti Rinteelle, kun SDP:n kannatus oli 18 prosentin tuntumassa. Rinteen SDP:n kannatus laski nyt alle 17. Se on suuri pettymys Rinteelle. SDP hakeutui Rinteen johdolla lähemmäs peruskannattajakuntaansa ja etääntyi samalla toimihenkilöistyneestä Suomesta. Perussuomalaisten Timo Soini taitaa myös olla perusduunarille houkuttelevampi kuin Rinne.

SDP:n ja vasemmistoliiton yhteiskannatus on alle 25 prosenttia. Suomi on siis muuttunut.

Perussuomalaisten kova vire vaalipäivänä alleviivasi sitä, että vaaleissa kävi loppujen lopuksi klassisesti: oppositio voitti ja hallitus hävisi. Hyvää on se, etteivät oppositiopuolueetkaan uutta hyvää luvanneet vaalikamppailussa. Vaalitulos antaa mahdollisuuden uudelle hallitukselle. Isänmaan etu on, että hallitus onnistuu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)