Helsingin Sanomien päätoimittaja lopetti koulun arviointikeskustelun sanomalla: numeroarviointia ei ole syytä lopettaa. Ja tällä hän taisi tarkoittaa vain taito- ja taideaineita. Muista numeroista puhumattakaan.
Olen siitä ilkikurinen ihminen, että kun joku, joka luulee olevansa auktoriteetti, käskee tehdä jotain, mistä en ole samaa mieltä, en tottele. Avaan siis keskustelun uudelleen.
Asia on hyvin yksinkertainen: meillä on opetussuunnitelma, joka korostaa arvioinnin olevan opettajan ja oppilaan välistä vuorovaikutusta ja sen tulisi olla kannustavaa ja positiivista.
Toisaalta meillä on perusopetuslaki, joka määrää numerot annettavaksi viimeistään 8. luokalla. On todella hämmästyttävää, miksi koulut antavat numeroita niin paljon aiemmin vastoin lain henkeä. On myös hämmästyttävää, että asetelma on näin päin: laki suo mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta lakia lukevat haluavat tehdä asian vanhanaikaisesti.
Sinulla on kolme vaihtoehtoa. Minkä näistä haluaisit lapsellesi koko vuoden uurastuksen jälkeen?
Matikka: 7
Äidinkieli :8
Englanti : 9
Musiikki: suoritettu
Liikunta: suoritettu
Kuvaamataito: suoritettu
Vai haluaisitko tälläisen?
Matikka: osaa vaihtelevasti
Äidinkieli: osaa hyvin
Englanti: osaa erittäin hyvin
Taito-ja taideaineita ei arvioida.
Vaiko tällaisen?
Opit kertotaulut todella nopeasti. Keväällä jatketaan vielä allekkain kertotaulun harjoittelua. Olet matematiikan peleissä huikean taitava ja autat aina muita. Koodaaminen näytti kiinnostavan sinua hurjasti. Opit sen nopeasti ja siinäkin autoit kärsivällisesti muita.
Kirjoitat mainioita tarinoita. Kuvitat niitä myös hyvin omaperäisesti. Näytät nauttivan näyttelemisestä. Olisiko sinusta kehittymässä peräti koomikko? Improvisaatioharjoituksissa olet rohkea heittäytyjä. Väittelyharjoituksissa pidät puolesi ehkä liiankin voimakkaasti. Äänen voimakkuuden voisi koettaa korvata vielä nokkelimmilla ajatuksilla.
Puhut hienosti englantia. Kiitos englanninkielisistä lehdistä, joita olet tuonut luokkaan. Skype-yhteys ystävääsi Skotlannissa on tuonut hienoja hetkiä englannin tunneillemme.
Laulat kauniisti. Olen iloinen, että suostuit lopulta opettelemaan sähkökitaran soittamista, vaikka se oli alussa haastavaa.
Liikuntatuntien peleissä sinun oli alussa vaikea hyväksyä häviämistä mutta olet siinä kehittynyt jo paljon. Olet luokan johtajahahmo, sinua kuunnellaan ja sinua uskotaan. Otat hiljaiset hyvin mukaan.
Olet pääsääntöisesti aina hyvällä tuulella ja sitä on ilo katsoa.
Vamos-projektissa kysyttiin 300 syrjäytyneeltä nuorelta, mikä heidän mielestään oli syy heidän syrjäytymiseensä. 70 prosenttia vastasi, koulu. Miksi tämä ei ollut pääuutinen lehdessä?
Joka päivä jää Suomessa sairaseläkkeelle mielenterveyssyistä seitsemän alle 35-vuotiasta. Siis joka päivä. Yksi luetelluista syistä on oppimisvaikeudet. Joka toisen oireet alkavat kouluiässä. Miksi tämä ei ollut pääuutinen lehdessä?
Eikö kukaan uskalla sanoa ääneen, että koulu ja siellä varsinkin numeroiden antaminen, aiheuttaa osassa lapsista ja nuorista ahdistusta, huonoa itsetuntoa, masennusta ja syrjäytymistä. No, nyt se on sanottu.
Kun jaan kuudennella luokalla kevättodistukset ja jätän samalla hyvästit oppilaille, sanon, että muistakaa: olen mitannut teidän taitojanne näin pienellä alueella (näytän käsilläni noin kymmenen senttimetrin levyistä alaa) ja teidän taitonne ovat näin laajalla alueella (laitan käteni niin leveäksi kuin saan). Jos numerot eivät ole mielestäsi hyviä, tee todistuksesta lennokki ja heitä se pois, sillä kukaan ei tule koskaan kysymään 6-luokan todistustasi.
Todistuksen numerot mittaavat vain muutamaa ainetta, kun maailmassa on asioita miljoona.
Siksi kirjoitankin todistuksen mukaan kirjeen ja laitan sinne ne loput arvosanat: organisointikyky loistava, innovointi ja luovuus erinomaiset, johtajuus luonteenomaista, empaattisuus huippua. Jokaiselle löytyy oma vahvuus, josta voin kehua.
Ettei sitten tarvitse eläkkeellä miettiä, miten huono sitä oli koulussa.
Voisin käyttää nyt olematonta auktoriteettiani ja sanoa, että oikeastaan tähän keskusteluun saisivat osallistua vain ne, jotka saivat koulussa huonoja numeroita. Ei meillä akateemisilla, koulun lempilapsilla, mitään numeroita vastaan ole, koska ne olivat pääsääntöisesti hyviä. Mutta entä liikkuja,käsillä tekijä ja niin edelleen? Ne jotka sinnittelivät vuodesta toiseen huonoilla numeroilla. Kysytään heiltä, pidetäänkö numerot vai ei.
Keskusteluun saa osallistua myös ne, jotka ovat lohduttaneet huonoja numeroita itkeviä ja yrittäneet pönkittää heidän itsetuntoaan kaikin keinoin.
Toisaalta, tämä ei ole mikään valtakunnallinen päätös vaan joka koulu voi päättää asian itse. Tosin sielläkin päättäjät ovat akateemisia opettajia.
Tämä ei myöskään ole mikään heikkojen oppilaiden puolesta puhumista, niin kuin asia usein nähdään. Lahjakkaat pärjäävät, vaikkeivät numeroita saisikaan. He tietävät olevansa hyviä. Heikkoja oppilaita ei ole, ei myöskään laiskoja, sillä kyse on vain siitä, ettemme tunnista vielä kaikkien tapaa oppia. Ja jos joudut opiskelemaan sinulle aivan oudolla tavalla, lopulta annat periksi.
Jos opit parhaiten hiljaisuudessa, paikallasi istuen, koetapa tehdä töitä yhden päivän ajan niin, että tuolin on keinuttava koko ajan ja musiikin soitava taustalla. Saitko mitään tehdyksi? Tai kuuntele jokin esitys sinulle vieraalla kielellä: siltä tuntuu oppilaasta, joka ei hahmota kuulemaansa mutta istuu kiltisti koulussa ja kuuntelee opettajaa ymmärtämättä siitä mitään.
Minä päätän nyt tämän keskustelun Saku Tuomisen sanoihin. Voisiko Suomi olla edellä kävijä maailmassa ja luopua vaikka kaikkien aineiden numeroarvioinnista?
Heittäydytään ja kokeillaan. On siinä se riski, että mielenterveyspotilaat ja syrjäytyneet vähenee.
Kirjoittaja Maarit Korhonen on turkulainen luokanopettaja, jonka missiona on uudistaa koulua.
