Viime joulukuussa alkoi Sitrassa Uusi koulutus -foorumi. Meitä valikoitui sinne 30 ihmistä. Olemme työskennelleet nyt puolisen vuotta ja puhuneet ja väitelleet koulutusasioista satoja tunteja. Olin revetä onnesta, kun tajusin, että kaikki ovat muutoksen puolesta ja vieläpä radikaalin muutoksen.
Julkaisemme saavutuksemme 4.6. Heurekassa ja tilaisuutta voi seurata livenä verkossakin mutta väläytän tässä jo etukäteen muutamia asioita, joita käsittelimme:
Nykykoulu on jäänne jostain menneestä. Oppikirjat eivät opeta sitä, mistä oppilaat ovat kiinnostuneita. Mikään tutkimus ei tue sellaista oppimistapaa, missä istutaan kuusi tuntia hiljaa. Opetussuunnitelma on niin laaja, että opettaja voi opettaa , mitä haluaa, jos vain rohkeutta riittää. Tai ei sittenkään: eihän opettajan kuulu enää opettaa, luennoida. Hänen tulisi ohjata oppilaansa tiedon ääreen ja kannustaa kutakin löytämään omat intohimonsa.
Mitä, jos oppiminen tapahtuukin koulun ulkopuolella? Eikö sitä lasketa?
Käsistään taitava ei ikinä pääse opiskelemaan omaa alaansa, ellemme lopeta todistusten keskiarvojen tuijottamista. Jos haluan fantastisen puuveneen, onko väliä, jos veneen tekijällä oli äidinkieli 6 ja ympäristöoppi 5?
Netissä voi jo seurata huippuluentoja ja vaikka suorittaa koodaamisen kursseja Harvardin yliopistolle. Miksi siis vaivautua kouluun? Tämän kevään ylioppilas, 16-v, kirjoitti 10 laudaturia, kun oli ensin suorittanut peruskoulun kotoa käsin.
Kaikkien samanikäisten ei siis tarvitse olla samalla luokalla. Nykyisissä kolmasluokkalaisissani kypsyneimmät keskustelevat kanssani eduskuntavaalien tuloksista ja vähemmän kypsyneet kaipaavat äidin syliin peukaloa imemään. Miksi heidän pitää opiskella samalla luokalla?
Tai pitääkö tutkintoja ylipäätään olla? Onko ylempi korkeakoulututkinto tae hyvästä työntekijästä? Eräässä työnhaussa kiellettiin cv:n lähettäminen ja sen sijaan pyydettiin kertomaan, mitä oikeasti osaa.
Rehtorintyö pitää brändätä uudelleen. Rehtorin ei tule enää hiippailla käytävillä tarkastelemassa suoria kenkärivejä vaan hänen pitää olla visionääri ja kokeiluihin kannustava johtaja. Hänen tulee voida tehdä mahdottomasta totta, laskea pennoset uudella tavalla, kannustaa alaisiaan kokeilemaan uusia juttuja, hylätä epäonnistuneet ja pitää hyväksi koetut.
Kun sanotaan, että oppimisen tulee olla hauskaa, vääntyy ihmisten, sekä opettajien että vanhempien, naama rullalle, että ei se työn tekemisen aina tarvitse olla hauskaa. Itsekin olen ollut naama rullalla samasta asiasta mutta kokeilin selkeää leikkimistä luokassani ja oppilaat oppivat niin kertotaulut, englannin sanat kuin sanaluokatkin huomaamattaan. (Jos niitä nyt ylipäätään enää tarvitsee opettaa).
Alakoulussa varsinkin leikkiminen ja pelaaminen voisivat olla huomattavan suuressa osassa.
Opettajan roolin muuttuminen tiedonjakajasta oppilaan kannustajaksi ja oppimisen opettajaksi tulee olemaan suuri ja vaikea. Me olemme tottuneet vetämään stand up -esityksiä 6 h päivässä yleisön edessä ja pääsääntöisesti nauttineet siitä. Nyt meidän pitäisi vetäytyä kulisseihin vetelemään lavasteiden naruja. En ole varma, mitä egomme siitä pitävät.
Tieto on valtaa. Tähän asti olen opettanut 32 vuotta jakaen tietoa omalla tavallani. Painottanut itselleni tärkeitä asioita, muuttanut asenteita kaltaisekseni. Minulla on ollut valta. Nyt tieto tulee muualta ja minulta poistuu valta. Luojan kiitos, sanoisin mutten tiedä, kuinka moni opettaja on kanssani samaa mieltä.
Koulun muutoksen tulee olla nopeaa ja radikaalia. Ei, se ei maksa mitään. Opetussuunnitelmat ja perusopetuslait sallivat todella paljon muutoksia. Kyse on asenteista ja vanhojen asioiden näkemistä uudella tavalla.
Jos liikkuvan annetaan liikkua, käsillä tekijän tehdä enemmän käsillään, nopeasti oppivan edetä omaa tahtiaan ja vastaavasti hitaammin kehittyvän tulla rauhassa, voipi olla, että tyhmä ei olisi enää tyhmä.
Maarit Korhonen on turkulainen luokanopettaja, jonka missiona on uudistaa koulua.
