Monenkohan sodan jälkeen ihmiset ovat ajatelleet, että ”ei enää koskaan tällaista järjettömyyttä”?
Yksi voimakkaimmista ”ei enää koskaan” tunnetiloista lienee vallinnut vajaa sata vuotta sitten päättyneen ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun ihmiset todella havahtuivat sodan tuhoihin. Kyse oli maailmansodasta, jota oli edeltänyt huikea teknologinen kehitys. Sukellusveneet, konetuliaseet ja uudenlainen tykistö vaikuttivat osaltaan siihen, että sodassa kuoli noin 16 miljoonaa ihmistä. Luulisi tämän johtaneen ihmiskunnan historiassa ”ei enää koskaan” vaiheeseen.
Mutta ei. Aikaa kului kaksi vuosikymmentä – ja alkoi toinen maailmansota. Tunnetuin seurauksin.
Viime vuosikymmeninä olemme saaneet todistaa sotia eri puolilla maailmaa, Ruandan kansanmurhaa ja Darfurin konfliktia. Euroopasta muistamme Balkanin tapahtumat 1990-luvun lopulla. ”Ei enää koskaan” todettiin näidenkin sotien jälkeen. Maailmassa on myös tällä hetkellä iso joukko niin sanottuja ”jäätyneitä konflikteja”, joissa on riski muuttua kuumaksi sodaksi varsin nopeasti.
”War never again! Never again war!” twiittasi itse paavi vuosi sitten. Kului muutama kuukausi ja Ukrainassa alkoi kiehua tavalla, jonka lopusta voimme tällä hetkellä vain esittää arvioita. Ukrainan sodan jälkeen julistettaneen jälleen ”ei enää koskaan”.
Katsottaessa historiaa – ja nykypäivää – voi aiheellisesti kysyä, että emmekö me ihmiset koskaan opi? Tarvitaanko aina sota, jotta voimme iloita rauhasta? Vai onko ihmisellä luontainen kyky tottua rauhan aikana ajatukseen ”ei enää koskaan”, kunnes se jälleen murenee?
Kun katsotaan maailman ja sodankäynnin tulevaisuutta, nousee vahvasti esille digitaalinen kybermaailma. Elämme jo tänä päivänä verkottuneemmassa maailmassa kuin koskaan aikaisemmin. Maailman digitalisoituminen luo vaurautta, rajattomuutta sekä tarvetta uudenlaiseen turvallisuusajatteluun.
Samanaikaisesti käynnissä on kiihtyvällä vauhdilla asevarustelukilpa, jossa valtiot luovat yhä kehittyneempiä kykyjä kybermaailmaan. Tiedostetaan, että ollakseen uskottava toimija tämän päivän maailmassa, on valtion oltava kyvykäs toimimaan myös kyberulottuvuudessa. Eikä kyse ole vain puolustuksesta. Maailmassa on kymmeniä valtioita, jotka kehittävät strategisen tason kyberhyökkäyskykyjä. Tämä kaikki – näin sanotaan – tehdään turvallisuuden takaamiseksi ja uskottavuuden lisäämiseksi.
On naivia ajatella, ettei kehittyneitä kyberkykyjä tultaisi käyttämään tulevaisuudessa vahingoittamistarkoituksessa. Yhteiskunnat ovat tänä päivänä hyvin riippuvaisia digitaalisen maailman toimivuudesta, ja tämän riippuvuuden kääntöpuolena on aina haavoittuvuus. Sotaa, jossa kyberulottuvuus on jatkossa yhä vahvemmin läsnä, tuskin kukaan toivoo, mutta siihen on välttämätöntä varautua. Eikä tätä varautumista voi ulkoistaa, se on tehtävä itse.
Ei sotaa enää koskaan – ennen seuraavaa kertaa.
Kirjoittaja Jarno Limnéll on Kyberturvallisuus-alan professori Aalto-yliopistossa ja Tietoturvayhtiö McAfee:n Kyberturvallisuusjohtaja.
