Verkkouutiset

Ei mikään normaali torstai kokoomukselle

BLOGI

Alberto Claramunt
Alberto Claramunt
Alberto Claramunt oli Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja 17.9.2021 saakka.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tammikuun viimeinen torstai 2015 jää monelle kokoomuslaiselle syvämuistiin. Ensin tuli yllätyksellinen gallup ja illan päätteeksi tieto kokoomuksen yhden vahvan miehen, elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mahdollisesta siirtymisestä Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi.

Selkäydinreaktio on kokoomuksen kannalta tietenkin kielteinen: juuri kun puolue tarvitsee kärkinimien sitoutumista, niin yksi heistä saattaa poistua, tosin vasta vaalien jälkeen, muihin tehtäviin.

Jan Vapaavuoren kannalta siirto on ymmärrettävä. Kokenut ja menestynyt poliitikko hakee uusia haasteita. Politiikan puolella epävarmuus on niin ikään kasvanut. Mitään takeita kolmannesta ministeripestistä ei ole. Vapaavuori myös sitoutui viime keväänä tiukasti kamppailemaan kokoomuksen puheenjohtajan tehtävästä. Sen kisan vei kuitenkin Alexander Stubb.

Vapaavuoren siirtymisestä muihin tehtäviin on toki spekuloitu siitä saakka, kun Lahden puoluekokous teki omat valintansa. Siitä huolimatta siirron ajoitus tuli yllätyksenä, se osui aika lähelle vaaleja. Vielä kaksi viikkoa sitten Vapaavuori esitteli kokoomuksen puoluevaltuustossa vaaliohjelman työteemaa. Hänen profiiliinsa sopi mainiosti talouspoliittinen agenda – kukaan ei ole kyseenalaistanut ministerin pätevyyttä talouden ja elinkeinopolitiikan saralla.

Vaikka Vapaavuori nyt loppuun asti ministerinä pysyykin, hänen käyttöarvonsa vaalikampanjassa ohenee puhumattakaan siitä, millaisen loven hän jättäisi vaaleissa vahvaan Helsingin kokoomuspiiriin. Kaikki tämä tietenkin sillä varauksella, että Antti Rinne Vapaavuoren nimittää. Kysymys, että miksi nimittäisi, onkin hyvä, mutta Rinne ehti jo kuvailla Vapaavuorta hyväksi ehdokkaaksi. Rinne ja Vapaavuori ottivat kipakasti yhteen muun muassa TVO:n ydinvoimaluvan yhteydessä. Vapaavuori epäsi hakemuksen, jota Rinne vahvasti kannatti.

Euroopan investointipankin nimitys on siis muodollisesti rahamarkkinoista vastaavan Antti Rinteen käsissä. Aiemmin nämä asiat olivat Vapaavuoren alla, mutta Stubbin hallitusohjelmaneuvotteluissa viime kesänä tehtiin erilaisia siirtoja, jossa yhteydessä rahamarkkina-asiat siirtyivät Rinteelle. Näyttää siltä, että Vapaavuori siirtyy korkeaan virkaan. Rinne tietää senkin, että tällöin Vapaavuori ei olisi enää ehdolla vaaleissa. Keskusta teki oman siirtonsa perjantaina. Olli Rehnin ehdokkuus Helsingistä ei ollut yllätys, ja julkistus osattiin tuoda torstain kokoomusuutisoinnin päälle.

Kun puolueessa tapahtuu järkälemäisiä muutoksia ja kierre on mieluummin alas kuin ylös, pelin ratkaisee puolueen aktiivijoukon, uskollisten soturien, reaktio. Ampuuko saatu laukaus rivit suoriksi vai hajottaako se kokoomusporukan lintuparveksi? Vaalit ratkeavat piiri piiriltä paikkoihin, ei prosentteihin. Esimerkiksi Hjallis Harkimon ehdokaspohdinta on merkittävyydeltään nyt entistäkin suurempi.

Kirjoittaja on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)