Verkkouutiset

Vaalipiirishoppailijat ovat taas täällä

BLOGI

Verkkouutiset
Verkkouutiset
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi on eduskuntavaaleissa jaettu vaalipiireihin. Näin pyritään turvaamaan alueellisesti tasapuolinen edustus. Kansalaiset voivat äänestää oman alueensa ehdokkaita olettaen, että näillä on tulevina päätöksentekijöinä hyvä tuntemus sen olosuhteista ja tarpeista.

Vaalipiiriraja on perinteisesti ollut matala Helsingin ja Uudenmaan välillä. Monet ovat olleet eri vaaleissa vaihtaneet pyrkimään toisesta toiseen. Se on sinänsä ymmärrettävää, samaa entistä lääniä ja Helsingin Sanomien lukualuettahan ne ovat. Nykyisessä eduskunnassa Uuttamaata edustavat Helsingissä asuvat Tuija Brax ja Leena Harkimo. Moni edustaja on myös muuttanut edustaja-aikanaan pääkaupunkiseudulle ja päivittänyt sittemmin vaalipiiriäkin. Sauli Niinistö siirsi ääniharavansa Varsinais-Suomesta ensin Helsinkiin ja sitten Uudellemaalle, jonne myös muutti Jyrki Katainen Siilinjärveltä ja Kuopion vaalipiiristä.

Helsinki on perinteisesti ollut keskustalaisten siirtomarkkinoiden kohteena. Viimeisin vaaleissa keskustan listoilta suoraan läpipäässyt edustaja, joka ei ollut aiemmin valtiollisissa vaaleissa muualla ehdokkaana, oli sitoutumattomana keskustan listalta vuonna 1983 valittu Liisa Kulhia. Keskusta on sittemmin nimekkäillä muualta tulleilla ehdokkailla pyrkinyt turvaamaan yhden paikan Helsingissä: Aho, Jäätteenmäki, Kiviniemi… Nyt on junan tuomana keskustan paikkaa yrittämässä varmistaa Paula Lehtomäki. Viime vaaleissa puoluesihteeri Timo Laanisen tallimääräyksellä (lue pyynnöllä) Paavo Väyrynen lähti keräämään keskustalle ääniä Uudeltamaalta. Se meni pieleen, Väyrynen putosi ja kerää nyt riittävät äänet Lapista.

Ensi kevään vaaleissa on uusi ilmiö, jota voisi kutsua vaikkapa vaalipiirishoppailuksi. Sen hämmentävin esimerkki on Vihreiden varapuheenjohtaja Anne Bland, joka totesi tilanteen omalla alueellaan Satakunnassa puolueelleen ja itselleen mahdottomaksi. Hän asettui ehdokkaaksi Varsinais-Suomeen toivoen läpipääsyä puheenjohtaja Ville Niinistön imussa. Puolueen varapuheenjohtajan yksi keskeinen tehtävä, siitä on tässä osoitteessa kymmenen vuoden kokemus, on innostaa kenttää erityisesti vaalien alla. Mitenkähän uskon valaminen onnistuu nyt Blandilta Satakunnassa: koettakaa pärjätä, vaikka minä tiedänkin ääntenne menevän hukkaan.

Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja istuva kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi jätti myös Satakunnan kristillisdemokraattikansan tyynnä kyntämään auroillansa ja lähti koettamaan onneaan Pirkanmaalle. Edellisvaaleissa paikka tuli vaaliliiton kautta, jota mahdollisuutta ei nyt siunaantunut. Presidentti Kennedy sanoi aikoinaan kuuluisat sanansa: ”Ich bin ein berliner”, Ahvenjärvi kait sitten yrittää keskustorin vaaliteltalla musta makkara kourussa todistaa. ”Kyä määki oon tamperelainen…”. Kahteen paikkaan puolueella ei ole mahdollisuuksia, ja Leena Rauhalan pyrkiessä jatkoon ilmeisen vakiintuneen äänestäjäkuntansa turvin, Ahvenjärvellä on kyllä kova haaste.

Viime vaaleissa 11 äänellä pudonnut keskustan Timo Kaunisto on katsellut Varsinais-Suomessa ympärilleen ja huomannut tulleensa kilpailevien ehdokkaiden motittamaksi. Etenkin toisen loimaalaisen Olavi Ala-Nissilän paluuhanke lienee vaikuttanut siihen, että Kaunisto yrittää nyt Hämeestä. Tähän on sen verran perusteita, että puoliso, Vihreiden listoilta itsekin paluuta yrittävä Kirsi Ojansuu-Kaunisto on edelleen hämeenlinnalainen ja pariskunta ajoittain siellä asustaa. Kerrotaan, että ainakaan Sirkka-Liisa Anttila ei olisi kovin lämpimästi toivottamassa uutta ehdokasta tervetulleeksi.

Äänestäjistä taas ei koskaan tiedä.

Maanviljelijä Heikki A. Ollila on kokoomuksen entinen kansanedustaja ja puoluesihteeri.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)