Sitä minä vain mietin, että miten dramaattinen ja kivulias SDP:n puheenjohtajan ja sitä seurannut valtionvarainministerin vaihdos näkyy nyt riihityssä budjetissa.
Tätä kirjoittaessa en ole ehtinyt paneutua yksityiskohtiin, mutta eivät ne olekaan oleellisia, niin pienestä osuudesta riihessä väännettiin. Muutokset olivat aiemmin tehtyyn kehyspäätökseen verrattuna enintään yhden prosentin luokkaa.
Runsas viikko sitten uutisoitiin tuoreesta väitöskirjasta, jossa oli päädytty arvioon, että niinä kolmena kertana kun Suomen suurissa puolueissa on valittu nainen puheenjohtajaksi, on tämä tehty hädän hetkellä, silloin kun on mennyt huonosti.
Vaikka oma tieteellinen tasoni on huomattavasti tohtoria alempana, uskallan kuitenkin hämmästellä, onko kolme tapausta riittävästi tuollaisen yleistyksen tekemiseen. Onko nyt sitten jatkossa niin, että kun puolueella menee hyvin, voidaan valita mies, mutta jos on ongelmia, aletaan miettiä, mistä löydettäisiin nainen.
Keskusta ei tätä ainakaan noudattanut vuonna 2012, jolloin se kannatuslukujensa ollessa pohjamudissa valitsi puheenjohtajansa neljästä miehestä. Melkoinen hätä SDP:lläkin oli, kun se vaihtoi gallup-lukemien pelossa työnsä hyvin tehneen naisen puheenjohtajan paikalta mieheksi. Siinä yhteydessä perusteluna käytetty linjanmuutoksen tarve ei ainakaan äkkiseltään näy tuoreessa budjetissa, jossa muutokset kehyspäätökseen ovat jäävät marginaalisiksi.
Anneli Jäätteenmäki valittiin keskustan puheenjohtajaksi tilanteessa, jossa hänellä oli jo etulyöntiasema, koska hän oli toiminut sijaispuheenjohtajana, joten en katso hänenkään valintansa tukevan tutkijan kepeää yleistystä. Muistaakseni keskustan kannatuskin oli siihen aikaan kohenemassa eikä laskussa.
On totta, että suurissa puolueissa naispuheenjohtajia on ollut historian saatossa todella vähän, liian vähän. Kokoomuksessa ei ole ollut koskaan, ensimmäinen ehdokaskin oli Sirpa Pietikäinen 1990-luvulla. Ensimmäinen nainen kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana oli 1980-luvulla Ulla Puolanne ja ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen nainen eduskunnan puhemiehenä kaikista puolueista oli tunnetusti kokoomuksen Riitta Uosukainen.
Suomen politiikan historia on kiistämättä ollut miehinen. Uskallan kuitenkin väittää, että tänään tilanne on oleellisesti toinen, asenteet ovat muuttuneet. Olen ollut mukana kaikenlaisissa suhmuroinneissa, joissa on mietitty ihmisiä eri tehtäviin. En todellakaan muista, että sopivaa henkilöä mietittäessä olisi lähtökohtana ollut sukupuoli, vaan menestymisen mahdollisuudet.
Eri asia kuin se, että lähdettäisiin hakemaan naista (tai miestä) on se, että on tietysti mahdollista, että näissä arvioissa sukupuoleni ohjaa arviointeja miehen eduksi. Tosin olen eri vaaleissa äänestänyt varmaan useammin naista kuin miestä, jos ei lasketa niitä kertoja, jolloin olen itse ollut mielestäni selkeästi pätevin…
Silloin, kun on valittu henkilöitä kollektiiveihin, kuten esimerkiksi puolueen tai eduskuntaryhmän varapuheenjohtajistoihin, niissä on toki pyritty turvaamaan molempien sukupuolten edustus. Aivan samoin ministeripaikkoja jaettaessa olisi mahdoton ajatus, että sukupuolijakautuma olisi kovin vinoutunut. (Vihreillähän on tosin kaksi miestä ministereinä.)
Vaikka tilanne on Suomessa kansainvälisesti vertaillen hyvä, on naisten osuuden lisääntymiseen kohti normaalitilannetta vielä matkaa. Tasa-arvoaitan avaimet ovat kuitenkin naisten kaulassa, koska heillä on äänestäjien enemmistö.
x x x
Olin 1980-luvun puolivälissä kunnallisopiston kursseilla valtuuston puheenjohtajana. Professori Paavo Hoikka visioi luennossaan, että merkittävä muutos kunnallishallinnossa on tapahtumassa. Nyt on ensimmäinen nainen kunnanjohtajana ja opiskelijoissa on jo suuri osa tyttöjä, hän jatkoi.
Niinpä. Torstaina valittiin Pälkäneen kunnanjohtajaksi ensimmäisen kerran nainen. Onnittelut, Janita Koivisto!
Maanviljelijä Heikki A. Ollila on kokoomuksen entinen kansanedustaja ja puoluesihteeri.
