Verkkouutiset

Kekkonen olisi vienyt Suomen Natoon

BLOGI

Ilkka Luukkonen
Ilkka Luukkonen
Ilkka Luukkonen oli Nykypäivän ja Verkkouutisten toimittaja tammikuuhun 2022 saakka.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Demarimeppi Liisa Jaakonsaari ennusti runsas viikko sitten, että keskusta ei malta jättää käyttämättä Venäjä-korttia tulevissa eduskuntavaaleissa. Hän arvioi, että keskusta irtaantuu Suomen ja EU:n linjasta ja alkaa vastustaa Venäjän-vastaisia pakotteita.

Ennen keskustaa Suomen linjasta ehti ensimmäisenä irtaantua ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.). Keskustan puheenjohtaja Juha Sipiläkin ilmoitti vastustavansa EU:n uusimpia pakotteita, mutta totesi kuitenkin, että Suomen täytyy pysyä EU:n linjoilla.

Paineita keskustassa kuitenkin on. Niitä luo varsinkin Paavo Väyrynen, joka vaatii Suomea pysyttelemään Urho Kekkosen johdattamalla tiellä. Siltä tieltä Suomea pyrkii suistamaan ”oikeisto”, Väyrynen sanoo, ja ihmeen monet uskovat häntä.

Kekkosen linjan mukaisesti Suomen tulee säilyttää kauppasuhteet Venäjään, vaikka se edellyttäisi, että irtaudumme EU:n vaatimuksista Venäjää kohtaan. Näin kulkee Väyrysen logiikka.

Urho Kekkonen jätti presidentin tehtävät 32 vuotta, 10 kuukautta ja 17 päivää sitten. Hänen kuolemastaan tuli 31. elokuuta kuluneeksi 28 vuotta.

Suomessa elää edelleen joukko ihmisiä, jotka hellivät mielessään ajatusta kaukonäköisestä maan isästä, joka viisaassa päässään ratkaisee isot ja pienet ongelmat kaikkien eduksi eikä sorru pikkupolitikointiin. Heidän hallintomalliaan kutsutaan valistuneen diktaattorin malliksi.

Suomen nykyinen presidentti ei Kekkosen tavoin lennä Novosibirskiin sopimaan, kuka maassamme voittaa seuraavat vaalit. Presidentti ei myöskään päätä, kuka saa rakentaa tehtaan ja mihin kuntaan. Presidentti ei komenna lakkoilevia veturimiehiä töihin.

Presidentti ei voi enää sanoa suomalaisille, että vain hänen johdollaan Suomi voi elää rauhassa Venäjän kanssa.

Joku saattaa arvella, että yllä kirjoitettu sisältää kritiikkiä Kekkosta kohtaan, että hän olisi johtanut Suomea huonosti. Hänen suoraviivaisista otteistaan löytyykin moitittavaa, mutta ennen kaikkea tarkoitus on sanoa, että Kekkosen linja, josta joskus käytetään nimeä Paasikiven–Kekkosen linja, sijaitsee vuonna 2014 samassa paikassa kuin Kekkonen itse: muistoissa.

Kekkonen kalasti ja juopotteli venäläisjohtajien kanssa ja unohti tarvittaessa, että nämä lähettivät kansalaisiaan ammuttaviksi. Kekkonen teeskenteli ystävää, kuten me kaikki, koska siitä oli hyötyä.

Samaan aikaan Kekkonen vei Suomea länteen niin pitkälle kuin oli mahdollista. Turvallisuuspolitiikassa ei ollut liikkumavaraa, mutta kauppaliittoihin Neuvostoliitto tietämättömyyttään päästi Suomen. Suomi liittyi EEC:hen ulkojäseneksi.

Entä jos liikkumavaraa olisi ollut? Jos Suomi olisi voinut liittyä Natoon, kuten nyt voi?

Ei Kekkonen tyhmä ollut, vaikka opportunisti olikin. Hän tajusi hyvin, että Neuvostoliitto on vaarallinen maa. Hän olisi vienyt Suomen Naton jäseneksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)