EU:n julkisia hankintoja säätelevät direktiivit ovat uudistuneet ja jäsenmaiden on vietävä uudistukset omaan lainsäädäntöönsä kahden vuoden kuluessa. Myös Suomen hankintalainsäädäntö uudistuu ja asiaa on valmisteltu komiteassa. Työ oli ristiriitaista.
Komitea päätyi ehdottamaan sosiaali- ja terveydenhuollon hankintojen kilpailuttamisrajaksi 300 000 euroa, vaikka EU-direktiivi sallisi jopa 750 000 euroa. Onkin pakko kysyä, miksi me jälleen rakennamme itse asioita mutkistavaa sääntelyä. Tämä ei ole ainakaan uuden hallitusohjelman mukaista. Läpinäkyvyys ja markkinaehtoinen kilpailu ovat luonnollisesti kannatettavia asioita ja niitä on edistettävä lainsäädännöllä. Nämä tavoitteet eivät kuitenkaan edellytä ylisääntelyä.
Vastaavasti julkisia hankintojamme riivaavat hintakriteerin ylivertaisuus innovatiivisuuden kustannuksella, suurten toimijoiden hallitsevuus, lyhyet hankintajaksot ja pikkutarkat tarjouspyynnöt, jotka johtavat riitoihin, joita luvattoman usein ratkotaan markkinaoikeudessa.
Mielestäni alhainen kilpailuttamisraja ei ratkaise näitä ongelmia, vaan nykyinen meno jatkuu. On todella harmillista, että julkiset tilaajat eivät pysty rakentamaan kunnolla aitoja kehittämiskumppanuuksia, joissa juuri esimerkiksi terveysalan asiantuntijat sekä tilaajan että tuottajan puolelta voivat yhdessä kehittää toimintaympäristöjä, uusia palvelumalleja ja seurata tuottavuuskehitystä pitkäaikaisen kehittämis- ja tuotantosopimuksen avulla. Korkeampi kilpailuttamisraja mahdollistaisi mielestäni tämän.
Kun nyt alhaista kilpailuttamisrajaa vaativat perustelevat sitä pienten yritysten paremmalla mukaan pääsyllä, on muistettava, että mikään ei estä niitä rakentamasta konsortioita. Olipa raja mikä tahansa, tarvitaan yhteistyötä ja täydentävien osaamisten kokoamista yhteen.
Rohkenen väittää, että juuri pienten paikallisten toimijoiden innovatiivisuus voisi päästä oikeuksiinsa, kun emme olisi jatkuvassa kilpailuttamiskierteessä ja tilaaja voisi aidosti hyödyntää neuvottelumenettelyä parhaiden käytäntöjen löytämiseksi ilman että vain hinta ratkaisee. Kuntaliitto on aktiivisesti kehittänyt julkisten hankintojen menettelyjä ja se kannattaa asiantuntijana korkeaa kilpailuttamisrajaa. Toivoa sopii, että tällä mielipiteellä on merkitystä, kun lakia valmistellaan.
Innovatiivisilla julkisilla hankinnoilla on suuri alueellinen elinkeinopoliittinen merkitys työpaikkojen luomisessa ja yritysten toimintaedellytysten kehittämisessä. Julkisen hallinnon tehokkuutta ei myöskään paranneta pikkutarkkojen tarjouspyyntöjen rustaamiseen tarvittavilla juristiarmeijoilla. Kaikki hyötyvät, kun palvelujen tai tuotteiden tarjoajille annetaan mahdollisuus pohtia, kuinka toiminta kannattaa organisoida ja millaisia tuotteita tarvitaan ilman, että ne on pikkutarkasti määritelty julkisessa tarjouspyynnössä.
Esimerkiksi VTT on kehittänyt yhdessä asiakkaidensa kanssa innovatiivisten hankintojen malleja, jotka mahdollistavat esikaupallisen dialogin tilaajan ja tuottajan välillä. Siinä pohditaan yhdessä tehokkaita ja asiakaslähtöisiä toimintatapoja. Se tarjoaa myös palvelujen käyttäjille mahdollisuuden osallistua prosessiin. Tulokset ovat julkisia ja niitä voivat mahdolliset palvelujen tarjoajat hyödyntää.
Toinen malli on se, että tilaajat ja tuottajat yhdessä sertifioivat palvelut tai tuotteet, jolloin tiedetään heti mitä ollaan hankkimassa ja tarjoamassa sekä rajapinnat ovat avoimia. Näin kyetään välttämään myös ns. toimittajaloukut, joissa tilaaja on sidoksissa yhteen toimittajaan jopa ikuisesti esimerkiksi tietojärjestelmähankinnoissa.
Nyt valmisteilla oleva julkisten hankintojen lainsäädäntö on tärkeä tilanteessa, jossa kuntien tehtäväkenttä on radikaalisti muuttumassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun siirtyessä suuremmille yksiköille ja kuntien toiminnan keskittyessä esimerkiksi koulutukseen ja elinvoimapolitiikkaan korostuu innovatiivisen hankintapolitiikan merkitys.
On selvää, että jatkossakin kunnat tilaavat palveluita ja uskon, että myös sosiaali- ja terveyspalveluita tuottajan ominaisuudessa. Näin tapahtuu nytkin sillä tuottajaorganisaatiotkaan eivät kykene kaikkeen itse.
Ennakkoluulottomalla hankintalainsäädännöllä olisi nyt mahdollista tukea osaltaan kaivattua tuottavuusloikkaa. Kyllä kunnissa ja muissa julkisissa hankintayksiköissä on osaamista ilman kahlitsevaa lainsäädäntöäkin.
Lisäksi on hyvä muistaa, että useat kunnat ovat jo avanneet julkisten hankintojensa tiedot esimerkiksi mediaan käyttöön. Tämä avoimuus varmistaa sen, ettei lehmänkauppoja synny, vaan hankinnat kestävät tarkastelun. Luotetaan siis niihin toimijoihin, jotka parhaiten tuntevat toimintaympäristön ja tarpeet.
Kirjoittaja Harri Airaksinen on Asiakas- ja markkinointijohtaja VTT:llä sekä Tampereen kaupunginhallituksen jäsen (kok.).
