Verkkouutiset

Suomesta löytyy huipputuotteita

BLOGI

Verkkouutiset
Verkkouutiset
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Käynnissä oleviin hallitusneuvotteluihin osallistuvilla puolueilla on selvästikin vahva yhteinen näkemys siitä, että menestyäksemme meidän on kyettävä uusiutumaan ja tuottamaan palveluita, tuotteita ja konsepteja, joilla on kansainvälistä vetovoimaa. Aikaisemmalta hallituskaudelta päällimmäiseksi mieleen jäänyt jakamisen politiikka on ainakin toistaiseksi jäänyt taka-alalle. Hyvä näin.

Koulutuksen ja osaamisen kehittäminen on nostettu vahvasti esille. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta on mitä ilmeisimmin niputettu termin biotalous alle. Se onkin kiistatta eräs maamme teollisuuden vetovoimaisimmista kärjistä. Odotamme alalle saatavan 100 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä.

Biotaloudella tarkoitetaan mm. sitä, että uusiutuvia luonnonvaroja käytetään monipuolisesti ravinnon, energian, tuotteiden ja palvelujen tuottamiseen. Materiaalien tehokas kierrätys ja riippuvuuden vähentäminen fossiilisista luonnonvaroista ovat niin ikään keskeisiä elementtejä. Biotalous on myös kestävän kasvun liiketoimintamalli.

Suomella on useita kilpailuetuja biotaloudessa. Olemme oppineet elämään biotaloudesta ja kehittäneet tätä varten tehokkaita teknologioita. Suomella on maailman neljänneksi suurin biokapasiteetti per capita. Voimme edelleen lisätä merkittävästi kestävää biotalouden hyödyntämistä, kuten metsien käyttöä. Suomessa on jo lisäksi joukko biotalouden globaaleilla markkinoilla menestyviä yrityksiä.

Suomen biotalousstrategian mukaan kasvulle luodaan kilpailukykyinen toimintaympäristö, biotalouteen luodaan uutta liiketoimintaa riskirahoituksen, rohkeiden kokeilujen ja toimialarajojen ylittämisen avulla, biotalouden osaamisperustaa kehitetään koulutusta ja tutkimustoimintaa uudistamalla ja biomassojen saatavuus, raaka-ainemarkkinoiden toimivuus sekä käytön kestävyys turvataan. Suomen biotalousstrategia on hyvä. Sen toteuttamiseen tarvitaan nyt voimavaroja.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että biotalouden ohella esimerkiksi konepajateollisuutemme uudistaminen digitalisaation ja cleantechin avulla on vähintäänkin yhtä tärkeää. Toivoa sopii, että myös tämä mahtuu tulevan hallituksen T&K-strategiaan.

Konepajateollisuutemme on erittäin vahva työllistäjä maamme eri alueilla useine kansainvälisesti verkottuneine pk-yrityksineen. Sen uudistaminen uusilla valmistusteknologioilla, kuten 3D-tulostuksella, mallintamisella ja simuloinnilla, tuotantolinjojen ja koneiden digitalisoinnilla sekä laajennettua todellisuutta hyödyntämällä kannattaa.

Ennen muuta teollinen Internet on biotalouden ohella toinen maamme kilpailukyvyn kehittämisen mahdollistaja. Koneet ja laitteet ovat aina kopioitavissa, mutta teollisen Internetin avulla saavutettava etäoperointi ja palveluliiketoiminnan kytkeminen valmistettaviin tuotteisiin on todellista huippuosaamista. Kun tähän liitetään vielä olosuhteidemme tuoma arktinen osaaminen, on meillä tarjota todellisia huipputuotteita, jollaisia ei muualla osata toteuttaa.

Kaikki tämä edellyttää jatkuvaa tutkimus- ja kehitystyötä yritysten, yliopistojen ja soveltavan tutkimuksen laitosten välillä. Katalyytiksi tarvitaan julkista tutkimusrahoitusta ja erityisesti TEKES:iä. Edellisellä hallituskaudella uudistettiin yliopistojemme rahoitusta ja se onkin saatu hyvälle mallille. Nyt kannattaa panostaa soveltavan tutkimuksen rahoitukseen, jossa Suomi on jäänyt jälkeen esille nostetuista kilpailijamaistamme Ruotsista ja Saksasta. Kun kotimarkkinamme EU:n lisäksi Suomi on myös globaali toimija, kannattaa huomata, että Eurooppa panostaa USA:ta ja Aasiaa vähemmän soveltavaan tutkimukseen. Globaalissa sarjassa haasteemme on siis vielä kovempi. Suomi nousi 1990-luvun lamasta panostamalla voimakkaasti tuotekehitykseen. Suosittelen samaa lääkettä nytkin.

Kirjoittaja Harri Airaksinen on Asiakas- ja markkinointijohtaja VTT:llä sekä Tampereen kaupunginhallituksen jäsen (kok.).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)